PAULI HEIKKILÄ - PIENI ELÄMÄKERTA

Pauli Johannes Heikkilä syntyi 1956 Jämsässä kaupanhoitaja-äidin ja taidemaalari-muusikko-talomaalari-isän ainoana lapsena. Kolmikuisena hänet kuskattiin perheen uuteen asuinpaikkaan, Helsingin Marjaniemeen; äiti Martta oli saanut toimen tekstiiliosaston hoitajana Siltasaaren Elannossa, isä Ahti paiskoi remonttihommia taiteellisten harrastustensa lomassa.

Sitten seurasikin muutto Jokioisille, lähelle Forssaa, ja sieltä Klaukkalaan, perheen vastahankittuun pieneen elintarvikeliikkeeseen, 300 metrin päähän Vantaan rajasta ja 35 minuutin bussimatkan päähän Helsingin linja-autoasemalta. Klaukkalassa pikku-Pauli aloitti kansakoulun 1963.

Vuonna 1967 jo silloin sivistystaipumuksia osoittanut Pauli-naskali pääsi oppikouluun Vantaalle (peruskoulustahan ei tuohon aikaan tiedetty vielä mitään). Ylioppilaaksi nouseva lahjakkuus kirjoitti 1975 viiden ällän tuloksella - kuudetta hän ei edes yrittänyt.

Armeijan sankarimme oli päättänyt jättää käymättä jo varhaisessa iässä, joten tie kulki kohti opintoja. Ongelman tuotti vain opiskelupaikan valinta: Helsingin Taideteolliseen vaiko Tampereelle kirjoittamista oppimaan? Seikan ratkaisi halu päästä pois kodin jo turhankin tutuksi käyneestä ilmapiiristä, ja niin nuorukaisemme pyrki Tampereen yliopistoon lukemaan tiedotusoppia, päästenkin sinne ensi yrittämällä 1975. (Valmistuminen maisteriksi tapahtui hieman myöhemmin, 1990...)

Tampereella etelärannikon hiljainen älykkö kohtasi uudet kuviot: politiikan ja tieteen, musiikkibisneksen, estradiviihteen - erityisesti kabareen - sekä lehdenteon paitsi kesätoimittajuuksien myös ainejärjestölehti Kommentin ja tuolloin vielä ulkoisesti vaatimattoman huumorijulkaisun, Pahkasian, muodossa.

Todettuaan opiskelut "lähes suoritetuiksi" nuori aikuisemme haki kesätoimittajan paikkaa 1980 Helsingin Sanomien hömppäosastolta eli ajankohtaissivuilta, mutta huomasikin seuraavana vuonna olevansa Hesarin vakituinen kuukausipalkkalainen. Seikkailijaluonteensa vetämänä hän kuitenkin luopui varmasta leipäpuusta 1983 siirtyäkseen takaisin Tampereelle perustamaan uutta Tapiiri-sarjakuvalehteä yhdessä tulevan kirjailijan Juha Ruusuvuoren ja Pahkasian päätoimittajan Markku Paretskoin kanssa. Lehti pysyi pystyssä vain pari vuotta, mutta jätti lähtemättömän jälkensä suomalaiseen sarjakuvahistoriaan.

Häikäilemätön Heikkilä ei hätkähtänyt, vaan heittäytyi - perheenperustamisen ohessa - täysvapaan taiteilijan monivivahteiseen elämään. Sarjakuva Vanhat herrat (1982-2002) eli kultakauttaan, näytelmän- ja kuunnelmanteko kiinnosti, musiikkia soitettiin ja Pahkikseen syntyi lukuisa määrä parodia- ja pastissitekstejä, kansia ja kuvasarjoja.

90-luvun puolessavälissä koitti vihdoin aika, jolloin Heikkilä ryhtyi toteuttamaan vanhaa unelmaansa: kirjoittaa romaani (oikeastaan useampi). Ensitekstiksi valikoitui aiheiden kirjosta Hibernaatti, joka sitten ilmestyikin Siniplaneetta Oy:n julkaisemana keväällä 2004. Kirjailijakollega Hannu Parosen kanssa syntyi samana vuonna yhteinen runovuoropuhelu Vuodentulot, joka ilmestyy Siniplaneetalta alkuvuonna 2006. Hahmottelun alla on myös Heikkilän seuraava romaani, urbaani erakkotarina Kaunavarasto.

Kirjallisen toiminnan ohella Heikkilältä on odotettavissa tulevaisuudessa taidenäyttelyt Aukkoja, My Sema ja Työn kuvat. Öljyväri- ja guassimaalarina jo nuorena aloittanut taiteilija on pikkuhiljaa siirtynyt kohti erilaisilla tekniikoilla toteutettuja kuva- ja esinekollaaseja käsitetaiteen hengessä.

Heikkilän tietty monipuolisuus on joskus herättänyt hämmennystä ahtaasti ajattelevassa suomalaismediassa. Itse hän ei hyväksy nimityksiä "poikkitaiteilija" tai "kulttuurin moniottelija", vaan sanoo kaiken tekemisensä kumpuavan samoista peruslähtökohdista - vain sanomisen muodot ja lajit vaihtelevat ja ovat "kohdeherkkiä" eli määrittyvät tekemisen kohteen, aiheen, tyylin ja/tai julkaisutavan kautta.


KESKEISET JULKAISUT, TYÖT JA TOIMINNOT