
| pääsivulle | omakustannepalvelu | yhteystiedot | postimyynti esitepalvelu |
![]() ![]() |
Esittelemme:Non Fighting Generation r.y:n julkaisusarjan neljäs teos Timo Purjo & Eevastiina Gjerstad (toim.): ARVOJEN JA TARKOITUSTEN PEDAGOGIIKKA Jokaisen on tärkeää pohtia, mihin arvoihin perustaa elämänsä ja ja millä tavoin pyrkiä varmistamaan oman elämän tarkoituksellisuus. Erityisen tärkeitä nämä kysymykset ovat kasvatuksellisissa ammateissa toimiville ja muille ihmisten auttajille. Heidän on kyettävä ohjaamaan arvojaan ja tarkoituksiaan kyseleviä nuoria tai aikuisia ihmisiä etsimään vastauksia oikeista suunnista. Jotta tämä olisi mahdollista, on ihmistyötä tekevän itse selkeästi tiedostettava sekä arvojen ja tarkoitusten yleinen olemus että omat arvonsa ja elämänsä tarkoitukset. Arvoja ja tarkoituksia voi lähestyä monin eri tavoin ja näin kirjan artikkelien tekijät myös tekevät. Oman erityisen näkökulmansa elämän tarkoituksiin luoneella Viktor E. Frank'lilla on ollut vaikutusta useisiin kirjoittajiin, mikä näkyy selvästi myös heidän artikkeleistaan. Frankl'in filosofiaa tarkastellaan myös erikseen joissakin artikkeleissa sekä teoreettisesti että käytännön toiminnan kannalta. Kirjan kirjoittajissa on tunnustettuja arvofilosofian, kasvatuksen ja psykologian tutkijoita sekä käytännön kasvatus-, opetus- ja nuorisotyötä tehneitä asiantuntijoita. Kirjassa on myös artikkeli itsenäisesti oman elämänsä lähtökohtia ja suuntaa etsivästä ihmisestä. Kirja valaisee siten monipuolisesti tieteellis-teoreettisen tutkimuksen, käytännön ammatillisen asiantuntemuksen sekä omakohtaisen kokemisen näkökulmia arvoihin ja tarkoituksiin. Kirja on siksi hyödyllinen sekä tutkimusta tai käytännön kasvatus- tai auttamistyötä tekeville sekä oman elämänsä suuntaa etsiville ihmisille. KirjakaupoistaPehmeäkantinen, 281 sivua, hinta 29 € |
||||||
Päivi Kannisto:
|
|||||||
|
|
|
||||||
|
|
Pauli Heikkilän runokirja Likaiset ja puhtaat runot Likaiset ja puhtaat runot on valikoima Pauli Heikkilän kirjoituksia vuosituhannen vaihteen molemmin puolin, parin vuosikymmenen ajalta. Teoksen nimi, Likaiset ja puhtaat runot, ei viittaa niinkään eri tyylilajeja edustavien tekstien sisältöön, vaan niiden kirjoitus- ja kokoamistapaan lyhyistä fragmenteista ja havainnoista pitempiin ajatuskulkuihin ja jopa esseemuotoisiin pohdintoihin. Tyylien kirjo ulottuu syvästi henkilökohtaisista tunnustuksista yleisempiin, laajakantoisiin näkemyksiin ihmisen paikasta maailmassa ja maailmankaikkeudessa. Kuten aina Pauli Heikkilän kirjoissa lukija törmää yllätyksiin. Hauskan ja vakavan, traagisen ja koomisen rinnakkainelo on alati läsnä. Heikkilä mieltääkin itsensä kirjoittajaksi, jolla aihe sanelee muotoa ja muoto sanomisen tapaa. Tällainen kirjallisuuden eri alueiden – runouden, proosan ja esseismin – välisten rajojen rikkominen on Suomessa yhä harvinaista. Pauli Heikkilä (s. 1956) on kirjoittanut käsikirjoituksia, huumoria ja draamaa sekä julkaissut romaanin Hibernaatti (Siniplaneetta 2004) ja runodialogin Vuodentulot (Siniplaneetta 2006, yhdessä Hannu Parosen kanssa). Sarjakuvataiteen puolella Heikkilä sai vuonna 1998 Puupäähattu-palkinnon sarjakuvastaan Vanhat herrat.Pehmeäkantinen, 112 sivua, 22 €, nettihinta 17 €. |
||||||
Vesa Lahden esikoisrunot |
|||||||
|
|
Ettei yksinäisyyteensä murenisi
|
||||||
![]() |
S. Albert Kivinen:
|
||||||
![]() |
Ilse C. Holm:
|
||||||
![]() |
Pauli Heikkilä, Hannu Paronen: Vuodentulot 2 x 52 runoa Vuodentulot on
kirjoittajiensa runoiksi puettu dialogi yhden kalenterivuoden
ajalta, näkemys kahdesta eri "...Heikkilä ja Paronen
käyvät vuoropuhelua, kommentoivat toisiaan ja kumpaakin
kiinnostavia ilmiöitä. Pehmeäkantinen, 65 sivua
|
||||||
![]() |
Hannu
Paronen: Aamu
kävelyllä
|
||||||
![]() |
Osmo I. Kaila: Seitsemän nuoruuden vuotta Muistelmia sota-ajalta Syksyllä 1939 alkaa
talvisota ja samalla seitsemän vuotta kestävä
poikkeuksellinen ajanjakso, |
||||||
![]() |
Pauli Heikkilä: Hibernaatti Romaani talviunesta Ikuinen ylioppilas J. Venho
aikoo viettää elämänsä loman "täydellistä
talvilepoa" tarjoavassa pensionaatti Resthomessa.
Pauli Heikkilän aiempi
tuotanto koostuu mm. pakinoista ja parodioista (Pahkasika,
Helsingin Sanomat), "Lukemisen jälkeen
Hibernaatti kulkee päiväkausia mukana. Eikös se itse
asiassa ole suuren romaanin merkki?" "Heikkilä tekee kuin
Cervantes... Kirjasta tuli muuta kuin lajia (utopiaromaani)
tai sen parodiaa. Pehmeäkantinen. 224 sivua.
Hinta 21 euroa.Nettihinta 17 euroa. |
||||||
![]() |
Pentti Heine: Pyörivä onni Novelleja, tuokiokuvia Rutiköyhä työmies saa
täysosuman veikkauksessa. Tuoko rikkaus elämään autuuden?
Kuormuri ja ruumisauto Hyvin varustetuista kirjakaupoista tai suoraan kustantajalta: Siniplaneetta Oy,
Postitse toimitettaessa hintaan lisätään pakkaus- ja
postikuluja 3 euroa. |
||||||
|
|
Tutustu Omakustannepalvelussamme:
|
||||||
|
|
Kauko Tuovinen: Eriäviä mielipiteitätilaukset: palvelut@siniplaneetta.fi |
pääsivulle omakustannepalvelu yhteystiedot sivun alkuun postimyynti esitepalvelu