palaa luettelosivulle
Dean R. Koontz: Aaveet 
Kaupunki oli hiljainen, hylätty. Sitten löytyi ensimmäinen ruumis, omituisesti turvonnut, mutta yhä lämmin, vaikka kuolemasta oli kulunut jo tunteja. Kuolleita löytyy kaikkiaan sataviisikymmentä, ja surman syyksi epäillään kaikkea mahdollista terroristeista uuteen tuntemattomaan tautiin. Totuus on kuitenkin jotakin vielä paljon pahempaa.
Dean
R. Koontz: Kuiskauksia 
Hillary Thomas
oli tuntenut pelkoa joskus lapsena, mutta se ei ollut mitään
tähän verrattuna. Hän oli luonut loistavan uran Hollywoodissa,
mutta nyt joku sairas ihailija uhkaa tuhota paitsi uran, myös
hänen koko elämänsä. Hillary onnistuu puolustautumaan ja
saamaan miehen hengiltä. Mutta mies palaa, palaa kerran toisensa
jälkeen...
Dean R. Koontz:
Näkijä
Selvänäkijä
Mary Bergen auttaa poliisia saamaan kiinni
"Viiltäjänä" tunnetun psykopaatin, joka kuollessaan
tunnistaa hänet. Siitä alkaa painajainen, jonka aikana Mary
yrittää epätoivoisesti pysäyttää uuden murhaajan.
palaa luettelosivulle